tiistai 30. maaliskuuta 2010

Viikonlopun vilinää

Huh hulinaa,viikonloppu meni ja selvisin hengissä! :D Menoa ja meininkiä ja vähäisillä unen määrillä vähän hermostutti väliin miten jaksaa, mutta hyvin jaksoi kun oli niin kivaa.

Perjantaina Pussy Power dj hommia kera Japanilaisen Church of Miseryn ja paikallisten Maryn ja Hebosagil orkestereiden kanssa. Iltamiin oli liput myyty loppuun alle tunnissa! Eli täyttä oli.



Jälkeenpäin kuulin, että Church of Miseryn laulaja oli jopa käynyt tanssaamassa biisejä joita soitimme, itse emme tohinalta levynvaihtojen välissä huomanneetkaan koko asiaa. Mukavaa! :)



Lauantaina olikin sitten hiljaisempi päivä. Paikallinen orkesteri Heimia oli positiivinen yllätys. En ollut ennen kuullut kyseistä orkesteria, miä nyt netistä kävin hieman maistiaisia ottamassa. Bändi kuulosti huomattavasti paremmalta livenä ja varsinkin laulajalle pisteet!

Toisena orkesterina oli myös stoneria soittava Plutonium Orange joka soitti kyllä hyvällä otteella ja oli vielä erittäin kohtelias solisti, joka muitsi huomioida yleisöä kauniisti.



Loppujen lopuksi, väkeä oli enemmän bändien jälkeen, kun aloitimme kunnolla levyjen soiton.




Lauantain ja sunnuntain välillä siirryttiin myös kesäaikaan. Ihan kivaa muuten,mutta kerkesin nukkua vain 3,5tuntia, ennen kuin piti herätä kirpparille myymään! Onneksi tavarat sai viedä jo edellisenä päivänä paikoilleen. Päivä meni ihan yllättävänkin hyvin,siihen saakka kun hulinaa riitti. Huh huh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti