perjantai 5. maaliskuuta 2010

Jännä päivä

Huh huh,mikä päivä! Aamusta alkoi jännittävä kouluunhaku! Ensin kaikkien tuhansien papereiden haku piiloistansa ja sitten paniikilla koneelle kokeilemaan ensimmäistä yhteishakua netin kautta. Jännitti ja hirvitti niin, että oksetti ja jalat olivat huttua. No, eipähän siinä, jälkeenpäin lenkillä muistin,että olin unohtanut 1,5 vuotta työkokesmuksista pois... Täytynee tonkia jostain tietoa,vieläkö sen voi sinne lisätä tai vaikuttaako edes pisteisiini.


No, perjantai ja hiihtolomien alku täälläpäin Suomea. Jo viime viikolla mietin,josko vuosien tauon jälkeen leipoisin yllärinä pullaa. Atooppisen ihon kanssa ei leipomiset,joissa pitää kädet upottaa taikinaan, ole mitään mukvampia hommia. Tai leipominen kyllä onnistuu, mutta sen jälkeiset kutinat ja ihon rikkoutumiset eivät ole mukavia. Aloin kuitenkin tuumasta toimeen tänään.

Olen varmasti ainoa ihminen joka voi epähuomiossa laittaa taikinaan nestettä 2litraa yhden sijaan!!! Senkin tajusin vasta, kun jauhoja lisäsin,kun taikina oli yhä ihan löröä. Eli paluuta ei ollut. Ei pitäisi ennakolta suunnittelematta alkaa ylläreitä perheelle, kun ei tule kuin sanomista. Seuraavaksi tietenkin loppuivat jauhot kesken ja jatkoin sitten sämpyläjauhoilla taikinan tekoa. Tajusin myös, ettei hiiva välttämättä jaksaisi kohottaa taikinaa, eikä sitäkään ollut enempää...


Onneksi pelko oli aiheeton. Pullat onnistuivat hienosti. Tein sekä kaneli, että hillopullia. Koskaan en ole osannut nättejä pullia tehdä,mutta olen lohduttanut aina sillä, että makuhan on tärkein ja HYVIÄ nämä terveyspullani olivat ja niitä oli PALJON!


Nyt riittää pullaa koko hiihtolomaksi ja pakkaseenkin monta monta pussia. Itse en pullasta oikein välitä, mikä onkin vain hyvä, riittää muille enemmän ja linjat kiittää. :P

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä pullaa! Itetehdyt leivonnaiset ja herkut on kyllä paljon parempia kun kaupasta ostetut valmiit. Ja se tuoksu mikä asuntoon leviää leipoessa on upea! =)

    VastaaPoista
  2. Tuoksuhan niissä parasta on,kun saisi vielä pullotettua sitä, niin ah... :D

    VastaaPoista