tiistai 2. maaliskuuta 2010

Räntä vie kohta kevättä?



Räntää satoi eilen ja räntää sataa tänään. Kun tiistai jo koittanut,yritän ajatella kovasti positiivisia ajatuksia maanantain tympeän päivän jälkeen. Eli toivoin hiki päässä taapertaessa auraamattomalla pyörätiellä,että kevättä kohden ja uusi lumi vanhan surma. Olihan tekeminen pysyä positiivisena! :D Ja kuten toisesta päällä olevasta kuvasta näkee,sitä lunta on kertynyt ihan hurjasti. En muista milloin olisi näin paljoa viimeksi ollut.



Lumessa taapertaessani suuntasin taas ajatukset kohti pääsiäistä ja Tampereen reissua. Aika kuluu niin pian,että hoksasin,että olisi järkevää alkaa säästämään reissurahaa. Kaikkia ihania levykauppoja, kirppareita ja Nitrobabe , ihastuttava liike,missä jos jonkinmoista houkutusta. Seuraavan korun haluaisin ainakin oikein kovasti:



Eli ei muuta kuin turhia kaappeihin jääneitä tai pieniksi tai vääränlaisiksi osottautuneita kirppari ja vaatekauppa ostoksia kuvaamaan ja myyntiin! Huuto.net on mitä mainioin paikka myydä kotoa käsin ja ei tarvitse itkeä mahdollista hävikkiä,mikä joskus, ikävä kyllä, kohdalle osuu kirppari myynneissä. Eli ikävät varkaat,hyi teitä! Kuvailinkin eilen joitain juttuja ja nyt ehkä paremmalla innostuksella niitä saisin lisättyä sivuilleni: Vode74 . Nimimerkki on hätäsesti keksitty vuosia sitten, kun oli ihan pakko päästä huutamaan jotain ihanuutta eka kertaa. Eli yläasteen aikainen lempinimeni. *punastuu*

Huomenna yritän olla ahkera ja lisätä mm. seuraavia juttuja:







Ja paljon muuta, ahkerana kirpparien kiertäjänä,mutta laiskana sovittaja on Huuto.net ollut melkoinen pelastaja. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti