maanantai 30. elokuuta 2010

Äkäpussi päivä


Juuri kun kaikki on niin leppoisaa ja rauhaisaa, tulee ärsyttävistä ärsyttävin maanantai, jolloin mikään ei luista! Yleensä maanantait eivät ole olleet mitenkään ikävämpiä kuin muut, mutta tänään sain maistaa tuota ikävää maanantaita. Toivottavasti ihmiset eivät joka maanantai saa tällaisia päiviä, koska ei ole kellään kivaa silloin.

Juuri kun olin tyttärelle kertonut, ettei sijaisopettaja ole tyhmä, koska opettaa eri tavalla, vaan tapoja on monia, niin kompastun samaan asiaan. Eli meillä oli toinen ammattiaineita opettava opettaja ensimmäistä kertaa ja täytyy myöntää, että puhuimme ihan eri kieltä, tai ainakin siltä tuntui. Kolmessa viikossa jo omaan opettajaan ja hänen mahtavan levolliseen ja pikkutarkkaan opetus tyyliin tottuneena, tänään sai kyllä ohimosuonet tykyttää ihan hurjana. Tuntui ettei mikään sujunut ja vielä koneetkin kiukuttelivat oikein urakalla. No, huomenna tiistai, jospa jo hommat luistaisivat paremmin ja yhteinen kielikin jo löytyisi...

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ihana ihana syksy




Rakastan syksyä! Ilmat viilenee ja monenlaiset tuoksut ja värit valtaavat luonnon. Saa vihdoin laittaa kesän helteiden jälkeen pukeutua ja leikitellä vaatetuksella. Olen kuin lapsi.


Koulu on alkanut ja olen siitäkin innoissani kuin mikä. Vaatetus on opiskelun aiheena ja iloitsen siitä, että vihdoin ehkä opin tekemään sitä, mitä aina olen tehnyt, mutta nyt kunnolla. Ei noin suurinpiirtein juttuja, vaan täsmällistä ja millilleen tarkkoja juttuja. En ole mikään perfektionisti, mutta on ilo tehdä asioita kun uusia oivalluksia harjoitusten myötä tulee koko ajan.


Kiirettä pitää, arkeen totuttelu koulujen alkaessa on vienyt aikaa. Nyt kun kolmas viikko takana, osaa jo pikkuhiljaa keskittyä muuhunkin. Viikonloppuna oli pitkästä aikaa myös dj hommia Pussy Powerilla. Viimeksihän oltiin heinäkuussa soittamassa Setan North Pridella ja Kemissä Kesäkissablues 2010 tapahtumissa.


Ylempänä kuvia edellä mainituista tapahtumista. Molemmat hurjan mukavia kemuja ja ilo on nähdä, että muutkin kuin me itse, nauttivat hyvästä musiikista! ;)

Viikonloppuna myös kaikenlaista muutakin, kuten lauantain Burleskipiknik. Hauskaa oli ja innostus hurjaa. Ohjelmassa mm. oman burleskinimen kehittelyä, jos ei sellaista vielä omannut.


Sunnuntai menikin sitten rentoutuessa metsässä. Mahtava syyskeli auringon paisteineen tarjosi mitä mahtavimmat puitteet metsässä kulkemiseen. Puolukoiden suhteen olimme taas myöhässä, joku oli poimurilla kerinnyt vetäistä tyhjilleen maan, mutta sentään sen verran, että talven vispipuurot saadaan. Ja happea ja iloista mieltä. Nyt jaksaa viikon ahertaa koulussa, itse kukainenkin. Ollaan virallisesti opiskelijaperhe, kaikki koulussa, kukanenkin millä kohdalla menossa. Kiva kiva!